Vahtera Arkkitehdit - etusivullelataa katseluohjelmat alta
etusivulle

Historia

Toimistomme historia ulottuu vuoteen 1953, jolloin arkkitehti Olli Vahtera aloitti itsenäisenä ammatinharjoittajana. Sittemmin vuonna 1960 perustettu Olli Vahtera KY (vuodesta 1974 Oy) ja 1965 perustettu arkkitehtitoimisto Lukander & Vahtera muodostivat toimistokokonaisuuden, jonka referensseiksi koostui vuosien varrella melkoinen lista etenkin kouluja, päiväkoteja, vanhustentaloja ja asuntoja niin uudis- kuin saneerauskohteinakin.

Vuonna 1991 arkkitehtitoimisto Lukander & Vahtera Ky:n nimi muutettiin Vahtera Arkkitehti Ky:ksi, joka Olli Vahtera Oy:n kanssa on siitä lähtien käyttänyt yhteistä toiminimeä Vahtera Arkkitehdit.

Tämän jälkeen ovat toimistomme suunnittelutehtävien kivijalkana edelleen olleet koulut ja erilaiset asuinkohteet sekä päiväkodit, mutta toisaalta tehtävistä entistä suurempi osa on nykyään muita kohteita, kuten paloasemia, hoivakeskuksia ja marketteja sekä myös erilaisia alue- ja kaavaluonnostehtäviä sekä muutos- ja korjaustöitä.

Viimeisimpien vuosien erityisenä panostuksena on ollut tietomallinnukseen perustuvan suunnittelun haasteisiin vastaaminen.

OLLI VAHTERA OY - Pitkämäenkatu 11 A, 20250 Turku, FINLAND / Puh. 02-2781 600 / Fax. 02-2391 991 / etunimi.sukunimi@vahteraarkkitehdit.fi